Afrikka opetti

Lentokone ja vuoristorata ei ole minun juttu. 80-luvun lopulla pääsin käymään toisella mantereella. Elämäni ensimmäinen Afrikan matka. Reissu tehtiin silloisen Neuvostoliiton lento kalustolla, pitemmän kaavan kautta. Eksoottisia maita unohtamatta. Afrikka oli positiivinen yllätys, mutta ne lennot ja tullit olivat henkisesti ja fyysisesti heikko lenkki minun matkasta. Kameralaukku meinasi hajamielisyyttäni unohtua Kenian tulliin, onneksi ystäväni Seppo pelasti tilanteen ja sain kuvia Afrikasta. Tiedän, että tiedotusvälineet ja media eivät ole yksi ja sama asia tai jotenkin samanmielisten joukko, vaikka joskus erheellisesti niin voisi luulla. Afrikassa tajusin, että uutisointi tuosta maanosasta on sangen yksipuolista; kouluarvosana 5 koska se vääristää isosti meidän länsimaisten ihmisten maailmankuvaa. Pohdin, että miltä minun maailmani näyttäisi, jos siitä kerrottaisiin vain tapahtumat, jossa pieni maailmani meinaa mennä nurin, kun olen valinnut väärän väriset kangastossut tai kauppakeskus ei ole riittävän myöhään auki, että se pystyisi tyydyttämään minun tyhjyyden kokemuksen aamusta iltaan ja illasta aamuun. Kenialaisessa slummissa opin mitä on ilo, yksinkertaisuus ja toisista välittäminen. Minulle sopi maan aikakäsitys, se ei ollut kahle ja itse tarkoitus. Odottaminen ei tuntunut tuossa maassa vastenmieliseltä, vaan se oli nyt hetki.