Reput ja laukut ovat seuranneet elämässäni. Minulla on moneen ollut erityinen ”suhde”. Jos olisin tekninen henkilö voisin kertoa näistä rakkaista teknisiä ominaisuuksia, mutta, kun en ole:-)(en tee sitä edes naisestani:-). Kerron heistä tarinoita, jotka antavat mielestäni paremman kuvan näistä kantovälineistä. Tulossa on mm. Savottaa, Klättermusenia, Lundhagsia, National Geographicia, Loweprota, Kata, Haltia ja joukko vailla nimeä. Toki voi mennä hetki ennen, kuin kaikki ovat päässeet esille.
lauantai 28. maaliskuuta 2015
Kiusallinen kysymys
Tässä taannoin pieni poika esitti minulle kysymyksen. "miksi
sinulla on noin monta reppua?".
Sekunnin nieleskelin ja etsin vastausta. Lopulta päädyin
vasta kysymykseen, joka meni näin.
"Miksi sinulla on niin monta leego sarjaa?"
Poika ymmärsi ja hymyili.
lauantai 7. maaliskuuta 2015
Postikantajilla on makeimmat laukut
Kun opin näkemään kirjaimista muodustuneita sanoja. Tehdas kaupunkimme kuusi kertaa viikossa ilmestyvä lehti oli minulle tärkeä luku pala. Opin nopeasti etsimään lehdestä minulle tärkeät ja kiinnostavat ilmoitukset ja uutiset. Kalakerhojen ja urheilu seurojen logot tulivat tutuiksi ja osa niistä tosi rakkaiksi.
Myöhemmin kirkolliset uutiset piti tavata alusta loppuun. Usein paikalliset uutiset koskivat tuttuja henkilöitä ja ne piti lukea erityisen tarkasti. Lehti kolahti oven postiluukusta klo. 00.30. Todellinen aamulehti se luettiin joka päivä. Tänään eikä huomenna, ei kolahda lehti postiluukusta. Posteljooninlaukun kuitenkin huolisin.
perjantai 6. maaliskuuta 2015
Liian sotkuinen reppu
Olen usein aikuisena kuullut, että olen piilottanut vihani.
En kiellä sitä, mutta vilpittömästi en löydä sitä reppuni kätköistä.
Minun on vaikea tunnistaa vihan tunteita. Lapsuudesta muistan,
että vihalle ei ollut juuri käyttöä, ainakaan sillä ei saavuttanut mitään.
Toki voi olla myös, että en muista lapsuuden vihastumisia.
Yksi varhaisnuoruuden kokemus kuitenkin todistaa sen, että olen
ainakin kerran ollut hyvin vihainen; äitini oli maistanut alkomaholia ja
käyttäytyi mielestäni epäsopivasti ja oli lähdössä asunnostamme toikkaroimaan
ulos. Vihasta raivoten paiskasin äitini kotimme sohvalle, sillä seurauksella,
että sohva hajosi siististi kahtia. Hajonnut sohva muistutti pitkään tuosta
nolosta hetkestä. Tunnistan vieläkin tuon tunteen, joka raivosi minussa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)