Liian sotkuinen reppu

Olen usein aikuisena kuullut, että olen piilottanut vihani.  En kiellä sitä, mutta vilpittömästi en löydä sitä reppuni kätköistä.  Minun on vaikea tunnistaa vihan tunteita. Lapsuudesta muistan,  että vihalle ei ollut juuri käyttöä, ainakaan sillä ei saavuttanut mitään. Toki voi olla myös, että en muista lapsuuden vihastumisia.  Yksi varhaisnuoruuden kokemus kuitenkin todistaa sen, että olen ainakin kerran ollut hyvin vihainen; äitini oli maistanut alkomaholia ja  käyttäytyi mielestäni epäsopivasti ja oli lähdössä asunnostamme toikkaroimaan ulos. Vihasta raivoten paiskasin äitini kotimme sohvalle, sillä seurauksella, että sohva hajosi siististi kahtia. Hajonnut sohva muistutti pitkään tuosta  nolosta hetkestä. Tunnistan vieläkin tuon tunteen, joka raivosi minussa.