sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Kalat jotka eivät mahtuneet edes isän reppuun

On tarinoita joita en pysty itse muistamaan, vaikka ne ovat erittäin voimallisia, mutta ne ovat tartutettu minuun olessani vielä lapsi. Kertomuksia on kerrattu, niitä on muisteltu ja niin ne ovat tulleet osaksi myös minun muistiani. Isälläni oli 60-luvulla iso läjä vanhoja puisia soutuveneitä, jotka hän oli lunastanut itselleen, kun ne eivät olleet enään palvelleet entisiä omistajiaan. Veneitä oli parhaimmillaan 21 kappaletta ja ne oli sijoitettu kaikki eri järville pitkin Lounais-hämettä. Isän lähes rituaali oli käydä keväällä katsomassa veneitä oliko niistä vielä vesille, jotta pääsisi kalaan. Olen ollut onnekas pieni poika, pääsin isäni mukaan näille matkoille. Eräs reissu on ollut näitä ”pietarin kalasaallis matkoja”. Olimme vetämässä uistinta, ukkosmyrsky teki tuloaan ja se myös tuli. Hauki oli syönnillään, joten pieni poika ei halunnut jättää kalastusta kesken. Isä yritti ehdotella, että jos mentäisiin jo kotiin, mutta poika oli päättänyt, että tämä katsotaan loppuun asti. Lopulta venessä oli aika jouluinen luku isoja haukia 24 kappaletta, ei puhettakaan, että ne olisi mahtuneet isän reppuun. Auton takakontti lastattiin melkoisella saaliilla. Loppu ilta kului, kun kiersimme tuttujen luona ja jaoimme saaliin.

Repullinen kirjoja

Oliko se pienen koulureppuni syy, että hyvin nopeasti koulutien alkuvaiheessa en jaksanut kantaa repussani koulukirjoja, vaan ne jäivät pulpetin kannen alle. Tuskin siitä voi reppua syyttää:-). Tosin reppu oli monesti täynnä kirjoja, mutta ne olivat päätyneet reppuuni kirjastosta, joka sijaitsi samassa rakennuksessa, kuin koulumme. Kirjasto oli myös kaupungin pääkirjasto, joten luettava ei loppunut ihan ekana vuotena. Into oli kova saada lukea kirjoja, mutta tilannetta hankaloitti lukutaidon melko hidas kehittyminen. Ekana kouluvuotena kannoin monet kirjat kotiin vielä lukematta niitä, koska en osannut, mutta kuin ihmeen kaupalla opin saamaan selvää kirjojen ihmeellisestä maailmasta. Tosin koulu ei siihen paljoa auttanut. Paljon olen pohtinut oliko kirjoihin uppoutuminen todellisuuden pakenemista vai uteliaisuutta uusiin maailmoihin. No Narnia ainakin oli hyvä paikka. Näin vuosikymmentenkin takaa muistan tuon kirjaston kirjahyllyjen kirjat:-). Missä mikin teos oli. Kirjasto tosin ei ole enään tuossa talossa ja minäkin asustan aika kaukana tuosta pitäjästä.

lauantai 29. marraskuuta 2014

Ensimmäinen koulureppu

Pienen miehen pieni koulureppu, se ensimmäinen. Olisiko taas isän reput ollut tämänkin hankinnan esikuvana. Isällä oli kaksi vihreää perinteistä pilkkireppua(voin vieläkin tavoittaa repujen tuoksun), joiden esikuva ensimmäinen koulureppu selvästi oli. Metsänvihreä, nahkaiset hihnat ja yksi etutasku. Reppu oli todella pieni, jonka sain havaita, kun yritin sulloa sinne ensimmäisiä koulukirjoja. Reppu hankittiin koska isä sanoi, että on hyvä, jos kädet voivat olla vapaana, kun kantaa koulutavaroitaan ja hän oli siinä totisesti oikeassa. Koulumatkani oli runsas kaksi kilometriä ja sillä välillä ehti tapahtua yleensä yhtä sun toista. Oli hyvä, että kädet saivat heilua vapaana. Koulu matkan varressa kulki tehtaiden välillä niin sanottu ”pässi”, se oli tehtaan pieni näppärä junankaltainen tavarankuljetusta tehtaiden välillä hoitanut pienoisjuna. Pässi joutui pysähtymmään aina ennen pääkadun ylitystä, samalla me pikkupojat hyppäsimme sen kyytiin. Silloin oli hyvä, että kädet olivat vapaana, koska kyydistä piti myös hypätä pois. Oikea ajoitus oli tärkeä. Teininä pienestä repusta tuli ”meikkipussi” saippuat ja muut tykötarpeet mahtuivat mukavasti pienen pojan koulureppuun.

perjantai 28. marraskuuta 2014

Alussa oli nahkainen salkku

1970 luku tekee alkuaan. Isä vie minut pienen lounais-hämäläisen kaupungin lelukauppaan. Kauppa on mitä ihmeellisempiä leluja hyllyt täynnä. Hjerppi oli kaupungin paras leulukauppa, lasten taivas. Minun silmäni nauliintuivat erääseen laukkuun, joka oli mielestäni täydellinen kopio isäni nahkaisesta työsalkusta, jossa hän kuljetti eväitään, valmiit leivät voipaperiin käärittynä ja termospullo (punainen Airami) oli aina pakattu tuohon salkkuun työpäiväksi. Halusin itselleni sellaisen siltä seisomalta, silmäni ei nähnyt mitään muuta, kuin tuon lasten työsalkun(ruskea). Ylpeänä kannoin salkkuni kaupasta kotiin. Syksyn haaveilin kouluun pääsystä ja tuota ikävää helpottamaan pakkasin pienen nahka salkkun täyteen siskoni vanhoja koulukirjoja ja niitä raahasin sitten pitkin kaupungin katuja. Pienenä jo laukut ja reput olivat minun mieleeni. Tällä matkallani on sitten riittänyt erillaisia ”kantolaitteita:-). Tässä Blogissa mustelen menneitä. Muistia virkistää laukut ja reput:-).