Paskaan voi astua

Joskus olen joutunut ihmettelemään retkeily varusteiden tuottajien vastuuta. Osa tuotteista ei kestä sekuntiakaan tosi toimissa. Tuottajien on pakko tietää, että tuottavat silkkaa paskaa. Ilmeisesti kaupallisessa maailmassa on tärkeintä vain myydä. On varmasti helppoa tehdä tilaus kiinanmarkkinoilta ja laittaa tuotteeseen oma logo., tosin itse en nimeäni kehtaisi moisiin tuotteisiin laittaa. Harmittaa vain niiden aloittelevien retkeilijöiden puolesta, jotka tietämättömyyttään astuvat paskaan:-).

Joskus 80-luvun lopulla varustin erästä retkikuntaa heidän ensimmäiselle vaellukselle ja ostimme ison kasan rinkkoja eräältä suomalaiselta brändiltä (nimi viittasi johonkin tunturiin). Yksikään matkaan lähteneistä rinkoista ei kestänyt viikon reissua toki oma huvinsa oli kun leikimme ihmemiestä, joka korjasi näitä käsiin hajoavia mukamas rinkkoja. Itse olen tuon kokemuksen jälkeen karttanut, kuin ruttoa tuota kyseistä merkkiä.

Arktinenvipellys

Viimeinkin Siperia puhaltaa pakkaset tänne pohjanmaalle. Illan tullen oli pakko lähteä hakemaan jäätelöä ja samalla nauttimaan hienosta pakkaskelistä. -30 on jo jotain. Olen liekeissä pakkanen on parasta mitä tiedän sää ilmiöistä:-). Kesät voisi jäädä minun puolesta väliin. Astelin yksinäni yksinäisellä kadulla, muut olivat jääneet pitämään pakkasta soffille. Selässäni Lundhags reppuni, joka on mainio kantolaite niin arjessa, kuin päiväretkillä.

Ajatukset veivät lapsuuden muistoihin: Aina, kun ulkona elohopea laski mittarissa riittävästi minut löysi pihalta haastamassa kylmää ilmaa. Kylmyydessä oli jotain vastustamatonta, joka täytyi kokea se tuntui luissa ja ytimissä. Luistimet tai sukset jalkaan ja pihalle. Muita ihmisiä ei tuolloinkaan ollut monesti nauttimassa pakkasesta ja viimasta. Jäätä, hiljaisuutta ja tähtitaivas.

Villaa ja jotain tuulta pitävää päälle, sillä raseptillä pärjäsi pakkasella, kuin pakkasella. 

Kiusallinen kysymys

Tässä taannoin pieni poika esitti minulle kysymyksen. "miksi sinulla on noin monta reppua?". Sekunnin nieleskelin ja etsin vastausta. Lopulta päädyin vasta kysymykseen, joka meni näin. "Miksi sinulla on niin monta leego sarjaa?" Poika ymmärsi ja hymyili.

Postikantajilla on makeimmat laukut

Kun opin näkemään kirjaimista muodustuneita sanoja. Tehdas kaupunkimme kuusi kertaa viikossa ilmestyvä lehti oli minulle tärkeä luku pala. Opin nopeasti etsimään lehdestä minulle tärkeät ja kiinnostavat ilmoitukset ja uutiset. Kalakerhojen ja urheilu seurojen logot tulivat tutuiksi ja osa niistä tosi rakkaiksi. Myöhemmin kirkolliset uutiset piti tavata alusta loppuun. Usein paikalliset uutiset koskivat tuttuja henkilöitä ja ne piti lukea erityisen tarkasti. Lehti kolahti oven postiluukusta klo. 00.30. Todellinen aamulehti se luettiin joka päivä. Tänään eikä huomenna, ei kolahda lehti postiluukusta. Posteljooninlaukun kuitenkin huolisin.

Liian sotkuinen reppu

Olen usein aikuisena kuullut, että olen piilottanut vihani.  En kiellä sitä, mutta vilpittömästi en löydä sitä reppuni kätköistä.  Minun on vaikea tunnistaa vihan tunteita. Lapsuudesta muistan,  että vihalle ei ollut juuri käyttöä, ainakaan sillä ei saavuttanut mitään. Toki voi olla myös, että en muista lapsuuden vihastumisia.  Yksi varhaisnuoruuden kokemus kuitenkin todistaa sen, että olen ainakin kerran ollut hyvin vihainen; äitini oli maistanut alkomaholia ja  käyttäytyi mielestäni epäsopivasti ja oli lähdössä asunnostamme toikkaroimaan ulos. Vihasta raivoten paiskasin äitini kotimme sohvalle, sillä seurauksella, että sohva hajosi siististi kahtia. Hajonnut sohva muistutti pitkään tuosta  nolosta hetkestä. Tunnistan vieläkin tuon tunteen, joka raivosi minussa.

Lumipalloilmiö

Joskus rinteessä vauhti kiihtyy niin, että vauhdin pysäyttäminen ei onnistu mitenkään järkevästi johtuen rinteen jyrkkyydestä ja vauhdista. Lasku joko onnistuu tai sitten alkavat ongelmat. Joskus katselen ihmisiä joilla alkaa ongelmien kierre, joka on kuin, lumipalo joka kasvaa ja kasvaa vyöryessä alas, lopulta pysähtyen, kun seinä tulee vastaan, hajoten pieniksi palsiksi. Vahvalta näyttävä ihminen saattaa muuttua hyvin heikoksi. Mitä vahvempi maski sitä suurempi pudotus. todella kauan sitten oli vetämässä vaellusta koulukoti nuorison vetäjänä Kuusamossa. Mukaan oli saatu uusia haltin putkirinkkoja, uudet rinkat natisivat liitoksistaan ja reissun jälkeen rinkat olivat korjattu lähes joka paikasta. Reissu jäi näiden tekeleiden ensimmäisiksi ja viimeisiksi reissuksi.

Epämukavuus

On helppoa matkata omilla vahvuuksilla, mutta kun joutuu kohtamaan omat alueet joissa kohtaa epämukavuuksia on tilanne, joskus tasapainoilua, varsinkin jos tilanne tulee yllätyksenä. Siksi valitsen joskus vapaa ehtoisesti epämukavuusalueen, jotta se ei tule yllätyksenä. Tutustun siihen, kuin uuteen asiaan, tunnustelen, katselen, kokeilen, punnitsen ja mietin miten saisin oteen. Mikä siitä on tehnyt epämukavan? Hämmästyn, kun epämieluisa tunne laimenee. Olen saanut otteen. Asuin lapsuuden kerrostalossa jossa pyöräsuoja oli talon kellarin pommisujassa. Matka sinne piti kulkea kapeaa luiskaa pitkin, joka johti kapealle käytävälle ja siitä pommisuojaan. Pimeällä se oli melkoinen matka ja sen voittaminen vaati minulta rohkeutta voittaa pimeys. Tilassa ei ollut ainuttakaan ikkunaa, joten valo yöllä ja päivällä oli siellä sama. Otin tilaa haltuun tunsin jokaisen mutkan ja kulman, jokainen sähkökatkasin löytyi vaikkei sitä silmillä nähnyt, avaimet löysyivät lukot. Nuorena kuljin reitin usein ilman valoja, koska pelko oli väistynyt ja tunsin jokaisen askeleen. Toisinaan ihmettelen itseäni, että miksi en tunne reppujani yhtä hyvin. Joskus huomaan, että niissä on salaisuuksia, joita en ole edes aukaissut.