Löytö

Olin menossa töihin, kun näin tien sivussa mustan möykyn, tajusin heti, että se oli kissa, joka oli elossa, mutta kaikki ei ollut hyvin. käänsin auton ja palasin kissan luokse. Otus oli pahasti loukkaantunut toinen silmä oli veressä. Ensiapu laukusta ei ollut apua. Nostin kissan varovasti auton etupenkille ja otin suunnaksi eläinlääkärin. Soitin työpaikalle ja kerroin, että olin tullut kolaripaikalle ja en pääsisi juuri nyt töihin. Eläinlääkäri laittoi kissaan kipupiikin ja jotain hoitavaa. Kissalta puutui toinen silmä, mutta muuten katti oli ehjä. Lupasin hoitaa kissan kuntoon ja niin vein Miisun kotiin. Kissa alkoi toipua ja kolmen viikon kuluttua se pyöräytti neljä kissan pentua.

Isäni perintö

Isäni jätti minulle mieluisan perinnön. Hän vei minut ulos luontoon jo hyvin pienenä ja olen siitä perinnöstä todella kiitollinen. Maallista omaisuutta ei hänelle jäänyt; hän oli eläessään jakanut kaiken mitä omisti eteenpäin. Minulla on rasia tasapainopilkkejä ja sininen pahvinen jättisalkku. Salkun hän oli löytänyt aikanaan jostain huutokaupasta. Säilytän salkussa talvimakuupussia. Pussi mahtuu salkkuun todella löysästi niin, että siitä ei tule lakihenkistä. Muistan hyvin viimeisen keskustelun isäni kanssa, ennen, kuin hän jatkoi matkaansa ikuisille vaellusreiteille. Hän löysi kirkon loppuvuosinaan. Ihmettelin hänen löytöään usein mielessäni. Kysyin häneltä suoraan, kun tapasin hänet viimeisen kerran. Mistä moinen:-)? Hän kertoi minulle viimeisen tarinansa. Hän oli hyvin pieni poika, kun hänen mummonsa kuljetti hänet kirkkoon sunnuntaisin potkukelkalla ja kirkkokahvit juotiin aina näillä retkillä. Ymmärsin isääni:-).

Viimeinen pisara

Hyvällä soutuveneellä vaeltaminen on rentoa, siihen mahtuu tavaroita riittävästi, ruokailu onnistuu veneessä loistavasti ja maihin tulo on aina lepposta. Sanoisin, että suomi kulttuurin unohtunut vaellus väline. Olimme venevaelluksella kolovedellä, ukkos myräkkä teki tuloaan, joten päätimme pitää pienen tauon saaressa. Ajoitus oli juuri oikea. Eväät syötyämme se alkoi. Vettä, tuulta ja ukkosta. Pisarat olivat isoja. Silmien edessä oksa kohtasi "viimeisen pisaran" ja katkesi sen painosta. Tilanteessa oli draaman ainesta. Omin silmin nähtynä se oli vaikuttava näytös. Myrsky jatkoi matkaansa, niin teimme mekin. Reput, koirat ja ihmiset mahtuivat sopivasti puiseen soutuveneeseen.

Merimiessäkki ja ei edes merta:-)

Oliko kyseessä kaipuuta jonnekkin, kun korisvarusteita piti kuljettaa merimiessäkissä. Taisi olla vain aikakauden muoti korispiireissä. No ainakin pallo meni soikeaksi, kun se oli takatarikalla. Hiirenloukku tyyppinen puristus systeemi, teki pallosta selvää. En sitä silloin tajunnut, nyt päähäni pälkähti miksi pallo ei pyörinyt suoraa. Merimiessäkki oli täytetty suutamyöden:-). Ainakaan säkissä ei ollut vetokutjuja, jotka olisivat menneet jumiin. Parhaimmillaan sitä reenattiin, joka päivä ja vähän enemmän.

Takin kääntäjä

Tunnustan en ole Salkku ihminen, salkut eivät sovi persoonaani. Elettiin kuitenkin, jotain 1987 Olin yö kylässä kaverin luona helsingissä. Aamulla palailin omalle kämpälle ja katselin antiikki liikkeen näyteikkunaa ja siellä se oli:-). en voinut vastustaa näkemääni. Siinä oli salkun tapainen, joka halusi lähteä matkaan. Edelleen se on aktiivi käytössä. Sanoisin, että salkussa on luonnetta:-). Jos tietäisin Salkun alkuperäisen tarinan olisin aika onnellinen:-).

Etsivä löytää

Teininä olimme aika monta kertaa syyskesästä polkupyörillä Porraslammella telttaretkellä. Pyörässäni oli lisävarusteena nahkaiset mustat pyöräilylaukut. Syksyllä luonto tarjosi sieniä, marjoja ja kalaa. Retkistä kehittyi elä metsänantimilla tyyppisiä reissuja. Itse myös kannoin reissussa kameraa. Eräänä aamuna huomasin, että kamerasta oli tippunut ruuvi, joka piti kameran virittimen kiinni kamerassa ja koska ruuvi oli tippunut jonnekin metsään, vaadittiin löytämiseen jonkinmoinen ihme. Tapahtuihan se ihme, kun etsintöjen tiimellyksessä pieni ruuvi löytyi havujen keskeltä. Pieni löytö ja suuri ilo oli löytäjän naamalla.

Paras reppu

Minulla ei ole toki tästä repusta kanto kokemusta, mutta olen saanut olla kyydissä yhdeksän kuukautta. Kyyti on ollut melko turvallista, vaikka vaaroja oli matkassa. Yksi suurimmista oli, kun eräs lääkäri oli kovasti sitä mieltä, että otetaan matkustaja kesken matkaa ulos repusta. Onneksi kantaja piti päänsä ja saan kirjoittaa tätä reppublogia.