Vapauttakaa ihmiset häkeistä

Mikä ihmisessä on hajonnut, kun hän yrittää sulloa toisen ihmisen omaan reppuunsa ja pitää hänet siellä keinolla millä hyvänsä. Hän käyttää siihen manipulointiinsa lähes kaiken mitä työkalupakista vain voi löytää: Rakkaus, usko, Jumala, mustasukkaisuus, valehtelu, juonittelu, anteeksi pyytäminen, väkivalta, seksi, oma sairaus jne. Hyvistäkin asioista tulee täydellisiä hyvyyden irvikuvia. Miten nämä ihmiset onnistuvat lamauttamaan toisen ihmisen niin totaalisesti, etteivät he kykene vapautumaan tuosta vankilasta. Miten he kykenevät pysäyttämään ja säännöstelemään toisen ihmisen elämän. Lisäksi nämä narsistit saattavat ulospäin näyttää varsinaisilta hymypoikapatsailta, toki vain niin kauan, kuin paljastuvat ja silloin alkaa näiden ihmisten välttely. Kaiken lisäksi nämä ihmiset uskovat, että heissä itsessään ei ole mitään vikaa ja jos onkin niin se on tuon toisen vika, koska hän on sellainen, etten minä voi olla mitään muuta, kuin tälläinen. He onnistuvat selittämään vaikka mustasta valkeaa:-). Näitä tarinoita on aivan liikaa tässä maassa.

Systembolaget

Aikoja sitten, nuoruuden aikoihin vietin kesiäni naapurimaassa ummikko suomalaisena. Silloin ihastuin sanaan systeemi, se kuvaa joskus loistavasti monia rakenteita, joita ihminen on väsännyt yhteiskunnan palvelukseen. Huonoimillaan systeemi on pahasti jäykistynyt niin, että se ei pääsee liikkeelle, eikä taivu juuri mihinkään. Se on itsensä vanki. Parhaimillaan se on loistava työkalu. Olen ennenkin kehunut erästä minulle rakasta kamerareppua. LoweproFlipside Sport 15 l AW on hieno systeemi, oikeanlaisessa käytössä ja kalustolla se on mitä mainioin aparaatti. Yksi parhaistani. Toki jos lataan siihen väärän kaluston, muuttuu se toimimattomaksi, vaikka suunnittelu tiimi on varmasti suunnitellut sen mahdollisimman monikäyttöiseksi. Tämä on helppo toki ymmärtää, kun kyse on repusta, että rajat tulevat helposti vastaan. Sitä en ymmärrä yhteiskunnassa, kun se luo erillaisia systeemejään palvelemaan rakkaita kansalaisiaan, niin kohta nämä systeemit muuttuvat turhan helposti aparaateiksi, jotka eivät enään palvele ketään. Systeemit muuttuvat systeemin palvelijoiksi, vaikka ne alun perin tarkoitettiin joksikin ihan muuksi. Monella systeemillä parasta ennen päivämäärä on jo aika päivää mennyt, toki eihän sitä systeemi voi käsittää, sen luojan se pitäisi ymmärtää. Yksi maailman kaikkeuden suurimmiksi systeemin hajoittajiksi voisi nimetä yhden henkilön, tosin hänet ristiinnaulittiin. On riskinsä kyseenalaistaa systeemejä, jotka eivät toimi.

Kuka keksi oppimispäiväkirjat?

Kuka keksi oppimispäiväkirjat? Onneksi en ole ollut koskaan oppimassa asioita, jossa käytetään välineenä oppimispäiväkirjoja. Minulla on henkilökohtainen ongelma. Minulla ei virtaa kynässä mihinkään suuntaan, kynäni on aina tukossa. Aina kun yritän kirjoittaa kalvolta,  kopioida sanelua tai ylipäätään kirjoittaa kynällä jotain paperille tai tietokoneella näytölle, en opi yhtikäs mitään. Minulla ei tapahdu mitään oppimista sillä matkalla, kun näen jotain ja siirrän tuon kaiken näkemäni päästä kynään ja sitä kautta paperille. Tapahtuma on minulle suuri turhautumis kokemus. Jos olisin aikanaa joutunut käyttämään tuota kehittyneempää versiota opi kynän kautta päiväkirjassasi olisin tullut hulluksi. Siinä oli taas keksitty uusi ooppimisalusta kynällä oppijoille. Siksi otan repun naulakosta ja lähden keräilemään kokemuksia, elämyksiä, kohtamaan kanssa matkaajia, olen utelias, nautin näkemästäni ja yritän oppia virheistä.

Kahdenlaisia kulkijoita

Joskus vaelluksella tulee epämiellyttäviä tuntemuksia syystä jos toisesta. Silloin yksi ottaa jalat alleen ja lisää vauhtia ja sulkee ympärillä olevan todellisuuden ja kulkee keinolla millä hyvänsä Pisteestä A pisteeseen B. Toinen kulkija hiljentää vauhtia lähes pysähtyy ja miettii tuntemustensa taustaa ja syytä. Hän katselee ympärilleen ja rauhoittuu. Hän jatkaa matkaa jos jatkaa, hän tulee perille jos tulee, mutta hän on matkalla.

Mitä minä kannan mukanani?

Mikä minä olen, mikä tekee minusta minän? Olenko erillainen kuin muut? Onko sillä edes mitään merkitystä? Miksi minä koen asioita erilailla, kuin joku toinen? Vai koenko, no ainakin koen niitä tässä omassa maailmassani. Kun joku huutaa minua tuulessa, erottaako hän minun kosketuksen? Olisiko hyvä jos tietäisin kuka olen? Auttaisiko näkemään muut kanssa matkustajat? Rakastan sielua koska se on niin syvällä. Tiedän, että siellä on salaisuus, joka raottaa ovea. Uskallanko katsoa sen ihon alle? Jos uskallan, niin mitä näen, mitä tunnen, olenko silloin enemmän minä?

Leipälaukun kantaja

Olessani nuori mies, rakkain laukkuni oli leipälaukku, se tuo mieleeni monia muistoja ja ihmisiä. Näistä monet olivat vanhempia naisia. Monet heistä olivat minulle tuttuja kirkonpenkistä. Heillä oli vakio paikat kirkossa. Minulla oli syvä tunne, että puolestani rukoiltiin ja ne rukoukset kantoivat minua. Vuosikymmennenten jälkeen palasin käymään kotikirkon penkeille. Ilo oli suuri kun näin nämä vanhat tutut rukoilijat omilla paikoillaan, minulla oli turvallinen olo.

Miten se tehtiin

Useat kesät vietin isäni kanssa leirintäalueella. Kauppa-auto kävi kaksi kertaa viikossa muutaman kilometrin päässä. Sinne kuljettiin jalkapatikassa metsäpolkuja pitkin. Tavarat kannettiin vihreässä repussa ja joskus kannettiin lisäksi kauppakassia. Näin jälkeenpäin ihmettelen ostosten vähyyttä. Miten yksinkertaisilla ostoksilla tultiin toimeen. Järvi tarjosi kalojaan, metsästä löydettiin marjoja ja sieniä. Perunoita keittelimme ja sen kanssa särvintä aina löytyi. Lättyjä tuli paistettua melko usein, ne olivat pienen pojan suurta herkkua ja kun opin jo varhain kääntämään lätyt heittämällä, niin siihen yhdistyi mukava huvi. Toki sain monesti ruoka kutsuja ihmisten teltoille ja mieluusti kutsun otin vastaan, sainhan samalla tutustua uusiin ihmisiin. Kun olen katselut vanhoja valokuvia on päälläni uimahousut ja t-paita. Eli aika alkuasukas meininkiä, mutta poika hymyili ja oli sangen tyytyväinen elämäänsä.