torstai 18. joulukuuta 2014

Nuoret miehet

Onko vaelluksia jotka olisi voinut jättää väliin? Kysyy ja vastaa itse. Kaksi vaellusta on elämässäni, jotka olisin voinut ihan hyvin jättää väliin. Yksi niistä on tapahtunut tuonne suomen käsivarteen. Hulluuden voi laittaa tietty nuorten miesten piikkiin, mutta toki sään haltiallakin oli vaikutus tuohon reissuun. Matkaan lähti kolme nuorta miestä, alkumatkasta jo havaitsimme, että aamupala värkit olivat jääneet pöydälle. No onneksi saimme täydennystä aamu paloihin kahdelta naiselta, jotka olivat jo päättämässä vaellustaan ja heidän eväänsä riittivätkin meille koko matkaksi. Iso kiitos heille, koska muuten helvetti olisi ollut liian täydellinen. Ajankohta oli elokuu, mutta pohjoisnapa oli huonolla tuulella ja se ilmaisi sen meille. Jäätävää sadetta, tuulta ja aurinko kateissa. Siinä päivien menuu. Nuoret miehet olivat päättäneet näyttää, että perille päästään hinnalla millä hyvänsä. Päivistä tuli pitkiä, kun tuossa kelissä ei huvittanut pahemmin pysähtyä ja kunto piisasi. Ilma kävi niin hakalaksi, että syöminen onnistui vain makuupusista käsin, koska kylmyys oli kosteuden ja tuulen säestämänä aika sietämätön. Päätimme toki lyhentää reissua jo hyvissä ajoin, mutta se tarkoitti vain päivien määrän lyhentämistä ei kilometrejen. Joten lopputulos oli kolme vuorokautta ja 140 kilometriä. Joskus nuori mies on tyhmä. Savotta kesti, mutta miehet ei:-). Tuon jälkeen tuli pieni tauko vaellusten suhteen. Onneksi tuli tehtyä tuo pohjakosketus tuolloin, nyt on hiukan viisaampi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti